syyskuuta 09, 2009

Peruscouscoussalaatti






























Couscoussalaatti valmistuu aina yhtä helposti ja on silti niin hyvää. Olin niin innoissani kaupan hedelmä- ja vihannesosastolla että unohdin kokonaan ostaa jotain proteiinipitoista hypistellessäni erilaisia paprikoita ja tomaatteja. Tähän salaattiin sopisivat hyvin erilaiset pavut marinoituna tai sellaisenaan, tofu tai jopa seitan. Salaattia kannattaa kerralla tehdä reilummin, sillä se säilyy hyvin jääkaapissa ja maustuu vain entisestään.

Couscoussalaatti on siitäkin erittäin helppoa ruokaa, että siihen voi periaatteessa sekoittaa melkein mitä tahansa. Kauden kasvikset yhdistettynä papuihin ja couscousiin on toimivaa ja maistuvaa arkiruokaa, mutta sopii myös juhliin esimerkiksi noutopöytään tai lisäkkeeksi. Couscoussalaattin voi tehdä vaikkapa näin:































Couscoussalaatti
yhdelle hengelle moneksi päiväksi tai noin neljälle hengelle

puolikas pienestä kukkakaalista
yksi porkkana

2 dl täysjyväcouscousia
2 dl kukkakaalin ja porkkanan keitinvettä

puolikas punaista paprikaa
muutama punainen ja keltainen kirsikkatomaatti
tummia viinirypäleitä
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä
pekaanipähkinöitä
yhden limen mehu
(chilimarinoituja valkosipulinkynsiä)
(tammenlehti)salaattia tai yrttejä
esimerkiksi korianteria tai salviaa

3 rkl oliiviöljyä
loraus soijakastiketta ja miriniä

suolaa
valkopippuria
mustapippuria

Poista kukkakaalista lehdet ja kova kantaosa sekä huonot kohdat. Irrottele "kukinnot" varresta pieninä paloina. Kuori porkkana ja leikkaa se poikittain ympyränmuotoisiksi suikaleiksi.

Kiehauta vesi kukkakaalille ja porkkanoille. Lisää kukkakaali ja porkkana ja anna kiehua muutama minuutti. Kasvikset saavat jäädä hivenen napakoiksi. Mittaa toiseen kattilaan tai kulhoon 2 dl couscousia ja 2 dl kasvisten keitinlientä. Peitä kannella ja anna couscousin turvota.

Poista paprikasta siemenet ja suikaloi se pieniksi paloiksi. Leikkaa kirsikkatomaatit ja viinirypäleet poikittain ympyränmuotoisiksi siivuiksi. Siivuta pekaanipähkinät.

Kuori inkivääri ja leikkaa se hyvin ohuiksi suikaleiksi. Couscousin turvottua sekoita siihen oliiviöljy, soijakastike ja mirin sekä limen mehu. Revi salaatinlehdet tai yrtit pienemmäksi. Sekoita kaikki ainekset suuressa kulhossa ja mausta. Jos teet salaattia suuremman määrän jääkaappiin, lisää salaatinlehdet aina vasta juuri ennen tarjoilua.

Koristele ohuilla limesuikaleilla, kokonaisilla pekaanipähkinöillä ja tummilla viinirypäleillä.

2 kommenttia:

Amir Olavi kirjoitti...

Pidän kuvien väreistä; kaunista! Cuscussalaatti on päivien pelastaja, helpoin maukkain salaatti evah.

Laura kirjoitti...

Kiitos. Itsekin tykkään näistä. Photoshop on onneksi ystävä vähän kämänkin kameran kanssa, mutta tehokkaampi lasi olisi kyllä kiva.

Joo, couscous/cuscus/mikäikinä-salaatti on kyllä parhautta. En oikein tiedä, missä vaiheessa se luikersi suomalaiseenkin keittiöön, mutten sen valloituksesta ole kyllä pahoillanikaan.