syyskuuta 30, 2009

Valkosuklainen puolukkajuustokakku






























Tämä postaus ei sisällä reseptiä, sillä tämä valkosuklainen puolukkajuustokakku on vielä kehitysvaiheessa. Varsinkin jälkiruokien kanssa joudun usein tekemään useampia kokeiluja ennen kuin saan lopputuloksesta sisäistä kondiittoriani miellyttävän. Kuvan yksilö on toinen kokeilu tästä kakusta, ja resepti vaatii vielä hiomista.

Saman kakun tekeminen yhä uudestaan joka kerta jollain tavalla epäonnistuen on turhauttavaa, mutta viimeisellä kerralla täydellisesti onnistunut rakenne ja makuyhdistelmät korvaavat kaikki kitkerät hampaidenkiristelyt ja kokeiluversioihin uponneet rahasummat.

Rahaa saa kulumaan vähemmän investoimalla pieniin kakkumuotteihin ja leivontavuokiin. Näin makuja, rakennetta ja paistoaikoja voi testailla käyttämättä omaisuuksia Tofuttiin ja agariin.

Reseptiä seuraa, kunhan saan tämän kakun jalostettua paremmaksi. Lähellä haluamaani lopputulosta ollaan jo.


P.S. Parin edellisen postauksen parempi kuvanlaatu ja mukavat taustablurraukset ovat koululta lainaamani kameran tuotosta. Seuraavana omalla ostoslistalla on uusi kamera ja ainakin 50mm f1.8 objektiivi, joka on uusi suuri rakkauteni.


2 kommenttia:

Amir Olavi kirjoitti...

Ihanan terävältä näyttää noi puolukat, focus on kuvassa loistava.

Laura kirjoitti...

Kiitos. Sorruin lisäblurrailemaan taustaa photarissa, mutta ehkä siitä ei sakoteta.