huhtikuuta 28, 2011

Ravintola Alia

Myönnän, en oikein osaa suhtautua Ravintola Aliaan objektiivisesti. Olen ollut töissä paikassa vasta muutaman kuukauden, mutta olen jo menettänyt sydämeni. Päivät venyvät usein jopa 14-tuntisiksi ravintola-alalla vallitsevan kroonisen tarjoilijapulan ansiosta, mutta mahtavat työkaverit pelastavat päivän sitäkin useammin.

Eilen menin töihin tarkoituksella pari tuntia etukäteen ystäväni kanssa ehtiäkseni ennen työvuoron alkua nautiskelemaan Alian lounaan kerrankin asiakkaan kantilta katsellen.



Ravintola Alia avasi ovensa marraskuussa 2009 aluksi tilausravintolana ja vuoden 2010 vappuna ympärivuotisena buffet- ja à la carte -ravintolana. Ravintolan idean takana ovat Postresin perustajat, ja keittiömestarina häärää Pomi Puikkonen. Aliasta Postresiin palannut Samuli Wignentius on nimennyt Alian esikuvaksi mikkeliläisen Tertin kartanon pateineen, terriineineen ja aitoine tunnelmineen.

Tila
Alia toimii Karl Lindahlin 1921 suunnittelemassa 1000-neliöisessä huvilassa. Kaksi kerrosta maalaisromantiikkaa kivenheiton päässä keskustasta tarjoavat asiakaspaikat parhaimmillaan 250 nautiskelijalle. Sisustus on rauhallinen, ja harmaasävyjen ja runsaan purppuraisen violetin yhdistelmä rakennuksen tunnelmaan hyvin sopiva. 

Yläkerran Pehtoorin kerros on Alian eri tiloista yksityisin omine vessoineen ja narikoineen. Alakerta koostuu noin 20 hengelle sopivasta Emännän verannasta, 100 hengen pitkänomaisesta Isännän verannasta, salongista ja A la carte -salista baareineen.


Palvelu
Jos olisin poliitikko ilmoittaisin itseni jääviksi tässä kohdassa. Voin kuitenkin kehua itseäni ja kollegoitani äärimmäisen asiakaslähtöisiksi, ystävällisiksi ja asiantunteviksi. Aliassa tehdään ruokaa ja palvellaan asiakasta hänen ehdoillaan, oli sitten kyseessä sekasyöjä, moniallergikko, vegaani tai vain vaativa. Listan ohi on asiakkaan toivomuksesta valmistettu mm. Wieninleikettä vain koska asiakkaan sattui tekemään sitä mieli.

Ruoka
Aliassa tarjoillaan tiistaista perjantaihin lounasta 11:30 alkaen ja ilta-cartea 22:00 asti (keittiö sulkeutuu klo 20:00), lauantaisin ja sunnuntaisin noutopöytään katetaan brunssi 12:00-17:00, lauantaisin on tarjolla myös ilta-carte 22:00 asti. Lauantai-brunssia ei ole tarjolla kesällä, joten tänä viikonloppuna on viimeinen mahdollisuus käydä se testaamassa ennen syksyä. 
Lounas koostuu vielä vappuun  asti buffee-alkuruuasta, pääruuasta ja buffee-jälkiruuasta (32e), vapun jälkeen lounas tarjoillaan a la cartena. 



Alkuruokabuffeesta puutarhurin vihersalaatti ja vinegretti, karl lindahlin tryffelillä maustetut kasvikset ja sipuli-tomaattisalaatti uunikuivatuista tomaateista sopivat vegaanille, samoin raskisämpylät ja talon näkkileipä. Keittiö myös valmistaa usein erikoisruokavalioisille muutaman lisävaihtoehdon lautasilla tarjottuna: tällä kertaa sain sahramiliemessä maustettuja kasviksia, kevätparsaa ja tomaattivinegrettiä sekä kasvispaistosta munakoisosta ja paprikasta.



Pääruuaksi sain kookoksista kasvispataa (mm. sieniä, parsaa, perunaa, tofua...) riisin kera. Kastike oli todella hyvää ja kasvikset hyvin valmistettuja. Annos ei ollut aivan linjassa ravintolan skandinaavis-ranskalaisen ruokafilosofian kanssa, mikä on pieni miinus. Erillisestä padasta tarjoillusta pääruuasta olisi riittänyt syötävää melkein neljälle.

Jälkiruuaksi sain syntisen hyvää tuttifrutti-sorbettia ja tuoreita marjoja ja hedelmiä. Ihan täydellinen kesäherkku, joka maistuisi kyllä iloisesti terassilla hyvän roseen kera.

Tunnelma
Alia on tunnelmaltaan Helsingissä ainutlaatuinen: muuntautuvat tilat sopivat niin kokouksiin, romanttisiin illanistujaisiin kuin suuriin riehakkaisiin pikkujouluihin tai hääjuhlaan. Asiakkaaseen paneutuvan ja ystävällisen palvelun ansiosta ravintolakokemus on varmasti täysivaltaisen onnistunut.

Voin suositella Ravintola Aliaa täysin varauksetta jokaiselle vegaanille ja sekasyöjälle. Pöytävarausta tehdessä kannattaa tietysti ilmoittaa erikoisruokavaliosta saadakseen mahdollisimman herkullisen kokonaisuuden. Olen varma, että isommallekin kasvissyöjäporukalle tilaisuuden järjestäminen sujuisi helposti. Jos pohdit hääpaikkaa vegaanisille pippaloille, tässä on yksi erittäin varteenotettava vaihtoehto pääkaupunkiseudulla!

Vinkkinä vielä, niin kauan kuin allekirjoittanut pörrää salin puolella töissä Aliassa, löytyy ravintolan kylmiöstä myös soijamaitoa, jota asiakkaatkin voivat pyydettäessä saada kahviinsa.


Ravintola Alia
Mustikkamaankuja 1, 00570 HKI
+358 9 66 00 66

Ei kommentteja: